Käsittämätöntä kirkosta eroamista

Suomessa on tällä hetkellä monia aivopestyjä ihmisiä, jotka ovat osoittaneet omaa mediakritiikittömyyttään ja heikkoa arvostelukykyään ottaessaan osaa median masinoimaan kirkkovastaiseen kampanjaan. Ihan vain tilastoja: Homoillan keskustelun vuoksi kirkosta erosi 150 ihmistä enemmän kuin ”normaalina” päivänä. Median ylläpitämän uskontovastaisen keskustelun myötä 25 000 ihmistä erosi viikon sisällä kirkosta.

Jos ihmisten käsittämättömätöntä protestiliikettä haluaa vielä vähän arvioida, niin kärjistän hiukan: Yksi KANSANEDUSTAJA kertoo television keskusteluohjelmassa omia henkilökohtaisia mielipiteitään asiasta, niin suuri protestiliike KIRKKOA vastaan aloittaa toimintansa. Nyt siis ei ole kyse siitä kuinka oikeita tai vääriä keskusteluissa esiin tulleet mielipiteet olivat, vaan siitä, kuinka kirkosta eroajat perustavat päätöksensä yleiseen keskusteluun aiheesta ja pahimmillaan vain yhden ihmisen yksittäiseen mielipiteeseen.

Protestointi siis tapahtuu sen vuoksi, kun toisen ihmisen mielipiteet tuntuvat pahoilta ja vääriltä sekä suvaitsemattomilta, ja sitten se kostetaan väärälle osapuolelle. Aivan eri asia olisi ollut kyseessä, jos ohjelmassa olisi esiintynyt kirkon edustaja, joka olisi tuonut kuultavaksi kirkolliskokouksessa päätetystä toimintasuunnasta. Nyt keskustelun keskipisteenä on kansanedustaja, eikä kirkon äänellä puhujat. Nyt en siis ota kantaa siihen, mikä on Raamatun toiminnan mukaista, koska sen näkökulman olen kyllä selkeästi aiemmin ilmoittanut. Mutta nyt kritisoin ihmisten typerää ja ajattelematonta käytöstä.

Jos nämä 25 000 kirkosta eronnutta ihmistä halusivat protestoida kirkossa toimivia homoutta vastustavia tahoja vastaan, niin heidän toimintansa kohdistui aivan muualle. Kirkon rakenteet ovat sellaiset, että verotulot kyllä vähenevät, ja eri seurakunnissa joudutaan uudelleen arvioimaan tulevan toimintakauden budjettia, mutta protestiliike ei kohdistu lainkaan kirkon päättäjiin. Seurakunnat kylläkin maksavat erovirrasta, mikä pahimmillaan tarkoittaa monilla paikkakunnilla henkilöstön vähentämistä, lisää työttömyyttä ja tätä kautta myös valtiolle itselleen pienentyviä verotuloja. Kerrannaisvaikutukset kohdistuvat kunnan alueen kaikkiin palveluihin, aivan kuin missä tahansa muussakin suuremmassa työttömyystilanteessa. Tässä tapauksessa suurimpia kärsijöitä ovat Etelä-Suomen seurakunnat ja melko tasaisesti budjettivaje kohdistuu muun Suomen seurakuntiin.

Työalueet, joihin kirkosta eroaminen suoraan vaikuttaa, ovat eri seurakuntien lapsi- ja nuorisotyö. Ikävä kyllä näistä työalueista säästetään ensin. Näin ollen kirkosta eroaminen vaikeuttaa lasten ja nuorten elämää eri puolilla Suomea. Säästökohteiksi päätyvät päiväkerhot, lapsikerhot, leikkikoulut, partiot, kerhotoiminnat, tapahtumat, konsertit, retket, rippikoulutyö, isoskoulutukset, saapastyö yms. Vaikka ihmiset ajattelevat, että ei kirkko vaikuta millään tavalla heidän elämässään, niin välillisesti kirkon toiminta näkyy lähes kaikkien elämässä. Kirkon työntekijät myös ylläpitävät hautausmaita ja mahdollistavat hautauspalveluja.

Mielestäni eräs hyvä näkökulma asiaan oli se, että pitäisikö sitten kirkkoon kuulumattomilta evätä kirkolliset vapaapäivät? Vaikkakin monilla juhlapyhillä on myös pakanalliset perinteet, niin kirkollisia vapaapäiviä niistä on tullut kristillisen arvopohjan ja kulttuurin leviämisen myötä. Uskontoneutraalia maailmankuvaa ajavillehan kirkollisilla juhlapyhillä ei ole mitään merkitystä. Emmehän me Suomessakaan vietä islamilaisia juhlapyhiä ja vapaapäiviä, mutta muslimit itse niitä viettävät. Näin ollen voitaisiin tehdä kuten islamilaisessa kulttuurissa ja annetaan sitten kirkkoon kuuluvien pitää omat vapaapäivät ja kirkkoon kuulumattomat olkoon silloin töissä. Saattaisi monia tuo Johannes Kastajan juhla alkaa vähitellen kiinnostaa Joulun ja Pääsiäisen ohessa...

Miksi ihmisten pitäisi saada kaikesta vain "rusinat pullasta", osallistumatta ja antamatta asioiden eteen itse mitään? Kirkkoon kuulumattomien pitäisi saada kristillisen kulttuuriperimän kaikki hyvät asiat ja vielä hautauspalvelutkin, vaikka eivät itse halua osallistua niiden ylläpitämiseen, tai eivät edes usko niiden merkitykseen.

Kirkollislaki on turvannut pitkälti kirkon päättäjien ja korkeissa asemissa olevien virkamiesten selkänahat siten, että kaikki muut saavat ensin lähteä. Näin ollen kirkosta eroaminen ei edes suoranaisesti kohdistu millään tavalla ihmisiin, jotka asioista päättävät, vaan heikko-osaiset kärsivät tällöinkin ensin.

Siksi kirkosta eroamista järkevämpää olisi itse kirkon toimintaan osallistuminen. Asiasta keskustelujen käyminen ja pohtiminen siitä, kuinka yhteinen pääoma voitaisiin parhaalla mahdollisella tavalla käyttää toisten ihmisten palvelemiseen. Kirkossa olevat varat eivät ole siellä yhdessä isossa kirstussa, joilla kirkon päättäjät ostavat mitä mieli tekee. Suurin osa rahoista käytetään ihmisten palkkaamiseen, joiden lähtökohtaisena työtehtävänä on seurakuntalaisten ja alueella asuvien ihmisten palveleminen.

Suuren protestiliikkeen ymmärtäisin paremmin, jos ja kun kirkko ei enää toimisi Jumalan Sanan mukaisesti. Tällöin voisi oikeasti kyseenalaistaakin siihen kuulumisen mielekkyyttä. Mutta tällöinkin pyrkisin löytämään vaihtoehtoisia ratkaisuja heikko-osaisten elämän heikentämiselle. Eihän Lutherkaan eronnut kirkosta -hänet erotettiin.

Homoja, homoja ja homoiltoja

Huokaus... blogistani ei ollut tarkoitus tulla mikään homoblogi, mutta kyseinen teema on saanut mediassa mielestäni liikaakin huomiota lähiaikoina. Siitä syystä haluan itsekin asiaa kommentoida ja tarjota ajateltavaa asian tiimoilta.

Olen huvittuneena seurannut tällä viikolla tapahtunutta ylilyöntiä, jossa media aloitti jälleen homokeskustelun sekä jatkoi suomalaisten ajatuksien manipulointia haluamaansa suuntaan. Te, jotka seurasitte tiistai-iltana esitettyä YLE TV2:n Homoiltaa, tiedätte mistä on kysymys.

Kyseiseen keskusteluun oli valittu muutama jollakin tavalla kirkollista kantaa edustavaa henkilöä ja lisäksi hyvin värikäs joukko sateenkaariperheiden ja homojen asiaa ajavia ihmisiä. Kun myös juontajat olivat jo valmiiksi asenteellisia ja selkeän homomyönteisiä (kuten kanavaprofiiliin kuuluukin), niin kyseinen "keskustelu" oli enemmänkin teurastus, jossa ei puhuttu lainkaan asiasta, vaan sen vierestä. Loppulaulunakin saimme nauttia ”Me ollaan kaikki homoja” –biisiä, mikä varmasti entisestään vahvisti kanavan ajamaa agendaa.

Kun homoudesta esitetään monia puolesta puhuvia argumentteja, keskusteluilmapiiri on epäsuhtainen, juontajat puoltavat homojen oikeuksia sekä loppukaneetit otetaan vielä homouden puolesta, niin valmis manipulatiivinen propagandakoneisto on tehnyt tehtävänsä. Samoin kun keskustelun ilmapiiri on tunne-, eikä asiapohjainen, niin vähäisen mediakritiikin ja Raamatun tuntemisen omaava katsoja hämmentyy.

Vähänkin TV-tekniikkaa tuntevat huomasivat kanavaohjaajan selkeän toiminnan homojen asiaa palvelevaksi. Ohjelmassa valittiin manipulatiivisia kuvakulmia ja sopivia tunteiden vastakkainasettelua aina kun homoutta vastustettiin. Kun homouden puolestapuhujat olivat äänessä, niin kuvakulmiksi valittiin muiden asiaa kannattavien hymyjä ja myöntyväisiä ilmeitä. Ohjelmarakenteella ja vääränlaisella vastakkainasettelulla vähemmän asioista perillä olevat ihmiset saatiin hämmentymään ja Raamatun näkemyksiä edustava osapuoli saatiin katsojan näkökulmasta näyttämään "pahiksilta".

Kyseessä on perinteinen propagandan väline, jolla ohjataan suuren yleisön ajatuksia haluttuun suuntaan. Median uskontovastainen koneisto jatkoi toimintaansa, kun seuraavien päivien ajan on hehkutettu kirkosta eronneiden määrää homoillan seurauksena.

Keskustelupalstat tulvivat kommentteja Päivi Räsäsen ja kristillisdemokraattien ahdasmielisyydestä. Näitä mielipiteitä en ymmärrä lainkaan, sillä Räsänen kommentoi mielestäni hyvin asiallisesti ja pysyi puheissaan myös Raamatun ilmoittaman käsityksen takana. Hän vain puhui sitä, mitä Raamatussa on selkeästi asiasta sanottu.

Tässä mielessä siis on turha lähteä tuomitsemaan kristillisdemokraatteja ja uskovia, jotka aivan oikein puolustavat Raamatun näkemyksiä keskusteluissa. Raamatun ja kirkon näkemys homoudesta on yksiselitteinen, mutta samalla rakastava. Rakastavalla näkemyksellä tarkoitan sitä, että Raamatussa selvästi sanotaan, että ihmisten väärät teot pitää tuomita, mutta ihmistä itseään emme saa tuomita. Tämä tarkoittaa sitä, että emme saa hyväksyä VÄÄRIÄ tekoja eli syntiä, mutta meidän pitää silti hyväksyä, suvaita ja rakastaa ihmisiä. Näin Raamattu opettaa. Mutta rakastaminen ja ihmisen hyväksyminen ei siis tarkoita ihmisten VÄÄRIEN tekojen suvaitsemista. Suurempi ongelma meille ihmisille on pystyä erottamaan nämä kaksi asiaa toisistaan ja pystyä toimimaan oikein kanssaihmisiämme kohtaan.

Harvoin uskossa olevat ihmisetkään osaavat tätä eroa tehdä, sillä muistattehan, uskovatkin ovat syntisiä ja vajavaisia ihmisiä. Normaalin kaduntallaajan ja uskovaisen ihmisen erottaa toisistaan vain se asia, että uskova ihminen myöntää olevansa syntinen ja siksi tarvitsevansa Jeesusta. Ei usko kuitenkaan muuta ihmistä täydelliseksi ja synnittömäksi. Emme pääse omista vajavaisuuksistamme, himoistamme ja haluistamme eroon. Uskova ihminen kuitenkin haluaa yrittää taistella niitä vastaan sekä tietää saavansa Jeesuksen tähden syntinsä ja vajavaisuutensa anteeksi.

Näin sanottiin homoillan keskustelussakin; homojen ei tarvitse toteuttaa omaa taipumustaan. Kyseinen lausahdus herätti suuria tunteita yleisössä, mutta kristillisestä näkökulmasta asia on juuri näin; syntisen ihmisen ei ole pakko harjoittaa syntiä. Hän voisi yrittää taistella myös omaa luontoaan vastaan. Ihmisen luontoon kuuluu synti, koska ihminen rakastaa pyyteettömästi Saatanaa. Se on meidän kirouksemme tässä maailmassa, jossa olemme ihmisinä Saatanan omia. Saatanan kahleista Jeesus meidät kuolemallaan ja ylösnousemuksellaan pelasti. Sen vuoksi meillä on toivoa ja mahdollisuus pelastua. Mutta se vaatii nöyrtymistä, oman vajavaisuuden ja syntien tunnustamista sekä Jeesuksen vastaanottamista omaan elämään.

Raamatun ilmoituksessa on selvää, että jokainen ihminen on syntinen, minkä vuoksi kaikki ihmiset tarvitsevat Jeesusta pelastuakseen. Kirkko ja Raamattu eivät tee homoudesta sen suurempaa syntiä kuin muutkaan synnit. Kirkko ei oikeasti edes haluaisi tästä asiasta juurikaan keskustella, sillä se on muiden isompien kysymysten rinnalla vain yksi pikkiriikkinen asia. Teologisessa mielessä homous on vain yksi synti muiden syntien joukossa, eikä kirkon tehtävänä ole laittaa syntejä pahuusjärjestykseen tai nostaa yksittäistä syntiä puheenaiheeksi.

Kirkkoa suuremman ongelman homouden syntisyydestä tekevät ihmiset, jotka eivät halua uskoa, että Raamatussa näin voitaisiin sanoa. Kiistakysymyksen homoudesta kirkon piirissä tekee vain se asia, että koska homouden harjoittamista pidetään Raamatussa syntinä, niin miten kirkko voisi Jumalan nimissä siunata synnin harjoittamisen? Ei se voikaan, vaan näin toimiessaan toimii väärin ja tekee suurta syntiä.

Tärkeämpi kysymys onkin siinä, että miksi homoutta harjoittavat ihmiset välttämättä haluavat sellaisen instanssin hyväksyntää, jonka opinkappaleissa selkeästi kielletään heidän tekonsa? Jos kyseisen instanssin toiminta ei miellytä, niin siihen ei ole pakkoa kuulua. Suuri joukko ihmisiä näytti oman mielipiteensä ja erosi kirkosta vastalauseeksi uskovien ihmisten esittämiin jyrkkiin näkemyksiin. Jos kyseiset ihmiset olisivat Raamattunsa lukeneet, niin kirkon kanta homouteen ei olisi tullut yllätyksenä. Ymmärtäisin erobuumin paremmin, jos kirkko toimisi Jumalan sanan vastaisesti. Mutta kun kirkosta erotaan sen takia, että loukkaannutaan Jumalan ilmoitukseen, niin silloin on omassa uskonelämässä paljon muitakin ongelmia.

Keskustelua katsoessa tuntui myös järjettömältä, että suu vaahdossa homoutta puolustaneet käyttivät ainoina argumentteinaan omia tunteita ja omia lähtökohtaisia ajatuksiaan. Ei edes pyritty keskustelemaan siitä, miksi kirkko toimii miten toimii ja mitkä ovat sen periaatteet. Keskustelun keskipisteenä olivat ihmisten tuntemukset siitä, mikä olisi oikein ja tuntemuksensa he perustivat omaan itseensä, eivät Raamattuun. Homouden vastustajat käyttivät Raamatun sanomaa pohjanaan, minkä jälkeen heidät tuomittiin suvaitsemattomiksi ja ahdasmielisiksi.

Miten voidaan edes ajatella, että kirkko, jonka toiminnan selkeänä keskipisteenä on Jumalan sanan mukaan toimiminen, alkaisi toimia Jumalan sanan vastaisesti ja kieltää omia 2000 vuotta vanhoja perinteitään, koska sen näkemys ei miellytä nykyaikana pientä vähemmistöryhmää? Siinä mielessä koko keskustelun järjestäminen oli absurdia, koska sen lähtökohtaisena tavoitteena ei ollut edes asian selvittäminen, vaan pikemminkin homomyönteisen maailmankuvan edistäminen.

Itse olen sitä mieltä, että kirkon pitäisi päinvastoin olla suoraselkäisempi päätöksissään ja pysyä Raamatunmukaisessa kannassa. Kirkko ei saisi olla demokraattinen laitos, jossa kysytään enemmistön mielipidettä. Kirkon lähtökohtaisen ajatusmaailman pitäisi perustua Raamattuun, eikä ihmisten aivoituksiin tai silloisen enemmistön mielipiteisiin.

Adoptiokysymys herättää myös paljon tunteita. Homoparit ovat tulleet siihen tulokseen, että homoutta harjoittavat ihmiset kuolevat nopeasti sukupuuttoon, minkä vuoksi heidän täytyy keksiä jokin keinon oman sukunsa jatkamiseksi. Tietenkin homopareilla on myös inhimilliset tarpeet vanhemmuudesta.

Mielestäni homous on luonnotonta, millä tarkoitan sitä tosiasiaa, että kaksi samaa sukupuolta olevaa ihmistä eivät voi lisääntyä ja jatkaa sukuaan keskenään. Jos meidän olisi haluttu elävän biseksuaaleina, kykenevinä suhteisiin miehen ja naisen kanssa, niin eikö ihmisillä olisi silloin molemmat sukupuolielimet tai jokin keino kyseisen toiminnan mahdollistamiseksi. Tällaisella rationaalisella ajattelulla voidaan todeta, että homous on enemmänkin poikkeus, kuin tarkoitettu luonnonmukainen valinta.

Homoillan keskustelussa Räsänen halusi painottaa kovasti, että hänen mielestä lapselle pitäisi ensisijaisesti turvata oikeus isään ja äitiin, eikä ehdoin tahdoin viedä pois tätä oikeutta. Homoparien halu adoptiolle on pitkälti vanhempien omien tarpeiden täyttämistä, kuin lapsen hyvinvoinnin ajattelua. Nyt ei ole kyse siis siitä, että voivatko yksittäiset sateenkaariperheen edustajat olla hyviä vanhempia. Vastaus tähän kysymykseen on selvä, VARMASTI VOIVAT. Varmasti yksittäiset sateenkaariperheen vanhemmat voivat olla paljon parempia vanhempia kuin joissakin heteroperheissä. Mutta tällainen kysymysasettelu ei ole relevantti. Nyt puhutaan ison mittakaavan toiminnasta, ei yksilöistä. Voidaanko isossa mittakaavassa sanoa, että sateenkaariperheen edustajien elämä olisi tasapainoisempaa tai edes yhtä tasapainoista kuin heteroperheiden? Ja millaiset ovat vaikutukset sateenkaariperheen lapsiin pitkällä aikavälillä?

Emme siis arvioi yksittäisten vanhempien ominaisuuksia ja rakkauden määrää, vaan puhutaan siitä, jos maailmanlaajuisesti 50 miljoonaa homoparia haluaisi adoptoida lapsen, niin millaista näiden 50 miljoonan homoparin elämä olisi 50 miljoonaan heteropariin verrattuna? Tilastot kertovat, että homoparit eroavat useammin kuin heteroparit. Homoparien elämä on tilastojen mukaan epätasapainoisempaa ja irtosuhteita on enemmän. Ovatko nämä lapsen näkökulmasta hyviä asioita? Mitä muuta ison mittakaavan tilastot kertovat? Relevantteja tutkimustuloksia ei ole olemassa, mikä kävi ilmi myös illan keskustelun aikana.

Unohtakaa siis omat mielikuvanne niistä söpöistä homomiehistä tai ihanan rakastavista lesboäideistä ja katsokaa asiaa isossa mittakaavassa. Jos heteropareilla on maailmanlaajuisesti jo näinkin paljon ongelmia sekä avioeroja, niin minkälaisia ongelmia homosuhteessa elävillä on? Entä jos homosuhteet saisivat saman mittakaavan kuin heterosuhteet, minkälainen maailmanjärjestys sen jälkeen olisi?

On kuitenkin muistettava, että se lapsi ei tosiaankaan synny ilman ISÄÄ ja ÄITIÄ. Vaikka kuinka homo- tai lesboparit toimisivat vanhempina, niin se lapsi ei siinä perheessä olisi olemassa ilman kahta ERI sukupuolta olevaa ihmistä. Viimeistään tämän tosiasian pitäisi muistuttaa ihmisiä siitä, mikä on luonnollista.


Tähän loppuun vielä kaksi lainausta Raamatusta, jotka toivottavasti antavat ajattelemisen aihetta:

”Ja Jumala loi ihmisen kuvakseen, Jumalan kuvaksi hän hänet loi, mieheksi ja naiseksi hän loi heidät.”
1. Moos. 1:27.

”Siksi mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin että he tulevat yhdeksi lihaksi.”
1. Moos. 2:24.